Ajankohtaista luokanopettajankoulutuksessa (11/2017)

Meidän edunvalvojat kävivät keskustelemassa Anu Laineen kanssa mm. Iso Pyörän jälkivaikutuksista, tulevasta Kasvis Buffetista sekä muista ajankohtaisista asioista.

Lukujärjestyksen laatimisessa on ollut haasteita johtuen uusista käyttöjärjestelmistä. Tämä on johtanut useampiin ongelmiin siinä, mitkä lukujärjestykset näkyvät opettajilla sekä opiskelijoilla. Lisäksi muutamien kurssien järjestelyissä on ollut haasteita, jotka on tiedostettu ja näiden eteen ollaan tehty korjauksia. Erityisesti Kohti Tutkivaa Työtapaa -kurssi on aiheuttanut monille opiskelijoille päänvaivaa. Aikaisemmin kurssi järjestettiin tietyllä hyväksi koettulla formaatilla, mutta Iso Pyörän myötä kurssilla kokeiltiin tänä syksynä erilaista järjestelytapaa. Opiskelijoiden palaute on otettu huomioon ja jatkossa tätä kurssia pyritään kehittämään parempaan suuntaan.

Monia on myös varmasti mietityttänyt uusi paljon puhuttu Kasvis Buffet. Sen suunnittelu on vielä keskeneräinen, joten kaikki siihen liittyvä tieto voi vielä huomattavasti muuttua. Tässä on kuitenkin alustava pohjustus sen toimintaan:

  • Uusien tutkintovaatimusten mukaan kandidaatin tutkintoon sisältyy 40op tutkintoa tukevia opintoja. Myös maisterin tutkintoon sisältyy 40op tutkintoa tukevia opintoja.
  • Nämä opinnot voivat olla mitä tahansa.
  • Näitä opintoja voi ottaa ristiin molemmista tutkinnoista, eli yhteensä on 80op käytettävissä näihin opintoihin.
  • Käytännössä näihin opintoihin sisältyy vanhat sivuaineet. Eli tästä 80 opintopisteestä vahvasti suositellaan työnhaun takia tekemään 25op+35op kokonaisuudet jostakin aineesta. Mutta teoriassa voi esimerkiksi tehdä koko 80op viiden opintopisteen laajuisista kursseista.
    Esim: 5op Matikkaa +10op Maantietoa+5op Musiikkia +5op Varhaiskasvatusta jne.
  • Kasvis Buffet tarjoaa kaikille kasvatustieteistä kiinnostuneille kursseja. Esim. luokanopettajaopiskelija voi ottaa kurssin yleistä – ja aikuiskasvatustiedettä ja toisin päin. Jotkut kurssit erikoistuvat tiettyyn osa-alueeseen, eikä välttämättä järjestetä säännöllisesti.
  • Kasvis Buffet on suunniteltu alkamaan vuonna 2018.
  • Vanhemmat opiskelijat voivat myös ottaa kursseja Buffetista, mutta luetaan osaksi VaVa-opintoja.

Vielä muutamia ajankohtaisia asioita. Yleisenä muistutuksena vuoteen 2020 kaikki siirtyvät uusiin tutkintovaatimuksiin, eli siihen mennessä olisi suotavaa valmistua tai saada kandidaatin tutkinto valmiiksi. Harjoitteluista on tulossa vielä erikseen lisää myöhemmin, mutta käytännön järjestelyissä on ollut joitaikin haasteita. Harjoittelukoordinaattori on vaihtunut jatkuvasti, mikä on vaikuttanut näihin järjestelyihin. Viimeisenä tiedotteena, niin läsnäolopakko on nykyään nostettu 90% meidän tiedekunnassa. Tämä on jälleen Iso Pyörän vaikutuksia, johon ei voitu vaikuttaa.

Edunvalvonnallisin terveisin,
Mina ja Wilson

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s